Hävikki- ja kiertotalousfestarit Helsingin Lapinlahdella 15.9. nostaa esille erityisesti pientoimijoita

Hävikki- ja kiertotalousfestarit Helsingin Lapinlahdella 15.9. nostaa esille erityisesti pientoimijoita

Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 10.-16.9. Hävikkiviikon päätteeksi lauantaina 15.9. järjestettävät Hävikki- ja kiertotalousfestarit ovat lajissaan jo kolmannet. Tänä vuonna järjestäjänä toimii edellisvuoden tapaan Betre.

Aiempina vuosina festarit on järjestetty Korjaamolla ja Teurastamolla. Nyt paikaksi valikoitui Lapinlahden kulttuurihistoriallinen alue ja sen vanha sairaalamiljöö. “Keräämme kokemuksia eri vuosina vähän eri paikoista, mikä tavoittaa ihmiset ja mikä on hyvä näytteilleasettajille”, toteaa Elina Huerta Betren festaritiimistä. “Sijainniltaan ja tunnelmaltaan paikka on ainutlaatuinen. Lisäksi Lapinlahden tiloissa toimii hävikkiruokaravintola Loop, joten sen yhteyteen on luontevaa järjestää hävikki- ja kiertotalousteemainen tapahtuma.”

Festareilla vierailijoille on tarjolla tietoa hävikin vähentämisestä ja hyödyntämisestä sekä nähtävillä on erilaisia kiertotalouden ratkaisuja ja innovaatioita. Työpajoissa voi kokeilla vaikkapa japanilaisen tiskiliinan valmistamista vanhoista sukista. Hävikkiruokaravintolasta saa hävikkiraaka-aineksista valmistettua lounasta. Lisäksi tiedossa on mm. hävikkileivästä tehtyä olutta, kahvinporoissa kasvatettuja sieniä sekä juuri lanseeratun hävikkijäätelö Jätelön lanseerausbileet, joissa Jätelöä saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Esille pääsevät tänä vuonna erityisesti pientoimijat, kuten start up -yritykset ja yhdistykset. Mukana ovat mm. Fiksuruoka, Helsieni, Lunchie, Wasted, Liiteri.net, Zero Waste Finland ry, Kodin Kestot ry, Huussi ry, Nollahukka sekä Luonnonvarakeskus Luke.

Päivän aikana on luvassa myös ohjelmaa, kuten puheenvuoroja ja paneelikeskustelua sekä musiikkia uutuusbändi Jamién johdolla. Pihasta startataan myös heti avajaisten yhteydessä klo 11 World Cleanup Dayn kunniaksi järjestettävään plogging-kauden huipennukseen, jolloin matkaan päästään ammattilaisten johdolla vedetyille 5 ja 10 kilometrin plogging-lenkeille.

Viime vuonna festareilla kävi noin 1000 vierailijaa.  

Hävikki- ja kiertotalousfestarit järjestetään yhteistyössä Betren, Lapinlahden Tilajakamon, Lapinlahden Lähteen sekä hävikkiruokaravintola Loopin kanssa.

Case: Ylijäämät paluukyydissä keskusvarastolle

Eilen oli Heinon Tukun edessä muutamien tavarantoimittajien maistiaisia tarjolla. Vetäistiin Tammisen kärrystä lounaaksi hampurilaiset ja naapuritiskiltä lisukkeet. Tammisen paistinkääntäjällä oli kuusi pihviä kerralla paistumassa ja kaikki näytti tulevan syödyksi, moni yritti maksaakin. Lisukesalaattien toimittaja tyrkytti meitä lappamaan toisenkin lautasellisen, ettei tarvitse heittää niin paljon pois. Eipä tarvinnut toista kertaa kehottaa (röyh), ja siitäpä sitten lähti juttu irtoamaan.

Heillä on harvakseltaan mutta säännöllisesti maistiaisia tarjolla eri tukuissa. Osa maisteltavista pitää ottaa isommista annospurkeista, ja näistä kerran avatuista purkeista loput pitää sitten heittää pois, kun tilaisuus on ohi. Mitähän tällekin voisi tehdä, muuta kuin käyttää maistelussa pienempiä pakkauksia? Ja kuinka kauan ylipäänsä jääkaappilämpötilassa säilytettävää tuotetta voi pitää tarjolla alkukesällä ulkona? Varsinaiset tuotteet ovat tuontitavaraa Saksasta.

Tukkuun toimitettavien tuotteiden osalta järjestely oli monivaiheisempi: Aina uutta erää tuodessaan nämä ottavat päiväystään lähestyvät tuotteet takaisin hyllystä (hoitavat siis itse omaa hyllyään pikatukussa) ja vievät omalle lähivarastolleen, täällä samassa korttelissa. Vanhentumaan tuotteet eivät täällä kuitenkaan pääse, sillä ne palaavat yrityksen omien kuljetusten paluukuormassa takaisin keskusvarastolle toiseen kaupunkiin, ja hoidetaan eteenpäin sitä kautta. Tämän järjestelyn vuoksi myöskään hävikki ei näy Tukkukorttelin jätetilastoissa.